2/17/2016

Morocco

Pääsin kesällä niin pitkälle tämän tekstin kanssa että julkaistaan nyt sitten puolisen vuotta myöhässä, hups. Jospa tästä silti olisi jollekin iloa, suosittelen Marokkoa kyllä suuresti!

Pyrähdettiin miehenpuolikkaan kanssa Marrakechiin neljäksi päiväksi ja voi pojat sentään mikä matka! Kuuma oli kuin helvetin esikartanossa, mutta en tiedä mitä muutakaan heinäkuiselta Afrikalta voisi odottaa. En sen tarkemmin celsiuksia seuraillut, mutta kyllä se elohopea seilasi pitkälti yli neljässäkymmenessä  asteessa iltapäivän pahimpina tunteina; aika nopeasti oppi että suunnilleen klo 14 ja 18 välillä ei kannattanut ulkoilla kuin ihan pakosta.
Koska halusimme maksimoida matkan pituuden (ja lentojen halpuuden) liikkeelle lähdettiin kolmen aikaan torstaiaamuna. Lento oli muistaakseni klo 6.15, ja perillä Marrakechissa oltiin ysin pintaan. Yllättävä lyhyt muuten tuo matkustusaika. Reilu kolme ja puoli tuntia ei ole paha kun ajattelee että matkattiin kuitenkin toiseen maanosaan. Aika meni kirjamellisesti kuin siivillä (olipas luokaton vitsi hehe) univelkaa kiinni kuroen. En ole hetkeen Ryanarilla matkustanut mutta täytyy sanoa että jopa heiltä vähän älytöntä toimintaa: yhdessä lippunsa ostaneet heitetään eri riveille istumaan? Ei sillä nyt sinänsä niin väliä, mitä nyt luonnollisesti nukahdin sitten ventovieraan sedän olkapäälle. Voin vain toivoa että en tapani mukaan kuolannut ainakaan ihan hirveästi. 
Yllättävän kivuttomien rajamuodollisuuksien jälkeen vaihdettiin punnat dirhameiksi. En tiennytkään, että sitä ei muualta saakkaan- dirham on nk. "suljettu valuutta" eli mikäli olet Marokkoon matkaamassa, niin euroja/puntia vaan iso kasa mukaan. Kentältä sitten takso alle ja Riadiin. Marokossa on siis hotelleja, ja sitten on riadeja. Nopean Wikipedia-tsekkauksen mukaan riad on "talo tai palatsi jossa on sisäpiha". Ok. No sellainen se kyllä olikin. Yhteensä huoneita oli kymmenisen kappaletta, ja ne ympäröivät avonaista sisäpihaa, jonka keskiössä oli pieni suihkulähde. En voi muuta kuin suositella. Huone oli valtava, ruoka oli erinomaista ja palvelu ensiluokkaista. Kaikki toimi. Sijainti oli myös mainio, olimme about 15 minuutin kävelymatkan päässä Jamaa-El Fnaasta (voi pyhä sylvi kun noita marokkolaisia nimiä on vaikea iskeä suomenkieliseen lauseeseen) eli Medinassa sijaitsevasta pääaukiosta (kts kuvat yllä). Ja sinne lyllerrettiinkin heti parin tunnin lounastauon ja päikkäreitten jälkeen. Lyllertää on nimenomaan oikea termi kuvaamaan tuota tuskan tietä, jonka oletin päättyvän jonkinlaiseen sulatusuuniin tai vähintään auringon ensimmäiseen kiertorataan, sen verran nousi hiki pintaan tuon reilun kilometrin pituisella matkalla. Jamaalle päästyämme ensimmäinen stoppi oli lähin ilmastoitu kahvila, jossa pidettiinkin sitten leiriä seuraavat puolitoistatuntia. Kuuden jälkeen alkoi elohopea pudota lähemmäs neljääkymmentä ja jopa sen alle, niin pysyi pystyssä ilman pelkoa pyörtymisestä. Siinä vähän kierreltiin ja kaarreltiin ja mentiin illalliselle ja drinksuille. Ja ihailtiin ensimmäisessä kuvassa näkyvää näkymää, eli Jamaa yötunnelmissa. Olimme paikalla tosiaan Ramadanin aikaan, mikä tarkoittaa sitä että a) lounasta on vaikea löytää ja b) kaupunki herää eloon vasta auringonlaskun jälkeen. Kokemus sekin jo itsessään!
Toisena päivänä suunnattiin heti aamusta Jardin Majorelleen, joka on siis nimensä mukaisesti puutarha. Värit olivat koreat ja muutenkin puitteet aika hulppeat. Kyseinen paikka oli Yves Saint Laurentin suosiossa, ja häntä onkin kunnioitettu komean kokoisella muistomerkillä. Jardin Majorelle ei ole erityisen massiivinen, mutta siellä sai helposti aikaa kulumaan ihan vaan ihmettelemällä ja käyskentelemällä. Yksi kauneimmista sinisen sävyistä mitä olen koskaan nähnyt!
Jardin Majorellesta suunnattiin raunioita kohti. Älkää pliis kysykö millaisia, en kuollaksenikaan muista tuon paikan nimeä tai tarkoitusta. Se pytinki oli nopeasti tsekattu, ja lounaan sekä iltapäivän lämpöhalvaus-välttelyn jälkeen päädyttiin Isis-nimiseen paikkaan. Ei, emme ryömineet Saharan toiselle puolelle Syyriaa kohden, vaan kävimme Hammamiin (joka vain sattui olemaan aika mielenkiintoisesti nimetty). Niinkuin meitä itse kylpijöitäkin, Hammameita on moneen junaan. Ajateltiin että kun kerran yhdessä reissataan niin miksi erkaantua, joten valkkasimme paikan, johon pääsee sekä miehet että naiset. Otimme jonkinlaisen pariskuntahoidon, joka osoittautui jokseenkin erikoiseksi kokemukseksi. Käsky kävi että uikkarit niskaan ja yläkertaan höyryhuoneeseen. Koska muuten ei ollut vielä hiki tarpeeksi pinnassa, niin tokihan sitä mieluusti juoksee sinne +60 asteiseen kosteaan tilaan. Ensimmäisenä sisään astuttuani lähti bikinin yläosa poijes. Mikäpäs siinä, sai sentään alaosan pitää. Sitten täti alkoi puunaamaan ihan olan takaa, monella eri saippualla ja kuorimakintaalla. Tämä jokseenkin pysäyttävä puhdistumissessio päättyi parinkymmenen minuutin hierontaan sekä minttuteehen, jota muuten Marokossa tuodaan nenän eteen paikassa kuin paikassa. Ihan maukasta se on kyllä, mutta aika sokerista.
Ouzoud-vesiputoukset veti kokeneemmankin matkaajan hiljaiseksi. Siis katsokaa nyt noita kuvia. Tarvitseeko niistä edes paljon kertoa? Menkää itse ja kokekaa. Otettiin päiväreissu Marrakechista, muutama tunti sinne köröteltiin ja itse patikointi-osuus oli lyhyehkö. Käytiin uimassa yhdessä vesiputouksessa ja toisen äärellä nautittiin lounas. Ja siellä oli apinoita! Jotka on muuten aikamoisia pitkäkyntisiä, kannattaa pitää hatustaan kiinni. Viimeisenä kokonaisena päivänä käväistiin merellä, siellä oli kylmä ja ihan hullu tuuli. Virkistävää kyllä sinänsä. Matkan varrella pysähdyttiin ottamaan kuva vuohipuusta, jonka tarkoituksen olen mennyt tietysti jo unohtamaan. Mutta siinä ne on. 

Sellainen oli meikäläisen Marokko, seuraavaa reissua odottaessa!

2/06/2016

Elämän poltteesta

Olen todennut viime aikoina harva se päivä että haluan hiihtämään. Kaipaan lunta ja täällä on liian kuuma. Ikävöin neljää vuodenaikaa sen yhden sijaan (joka tässä maassa on n. +10 ja sadekuuroja). Meillä on sisälläkin kuin mikäkin pätsi, kämppikset ovat kääntäneet patterinnupit kaakkoon. Ei pääse pieni pohjoinen sieluni mihinkään jäähtymään. Olen asiasta maininnut lähes jokaiselle "Hey, how are you?" -kysyjälle, ja saanut osakseni ehkä ihan aiheellisiakin kummastuneita katseita. Kuka hullu haluaa -10C asteisiin kun täällä tarkenee ilman toppatakkia? No kun minä haluaisin. Haluan käyttää villapuseroitani, talvitakkeja, nahkasaappaita. Tuntea sen ihanan kamalan nipistelyn nenänpäässä kun astuu ovesta ulos ja kylmyys suorastaan lyö kasvoille. Aina välillä huomaan keskittyväni muistelemaan, että miltä kuulostaakaan lumen narskuminen askelien alla. Se kuulostaa niin kaukaiselta, ääneltä jonka melkein jo miellän lapsuuteen. 

Jonkin aikaa näissä ajatuksissa vellottuani havahduin siihen, että mistä itse asiassa taitaakin olla kyse; onko minulla koti-ikävä? Minulla, joka olen kivenkovaan aina uhonnut että pyhpah meikäläinen mitään koti-ikävää pode, se on heikoille. Minut on luotu asumaan jossain muuaalla ja niin päin pois. En edes tiedä miksi olen ollut niin kamalasti koti-ikävää vastaan. Miksi ei muka saisi kaivata juuriaan? Sitä omaa kotia, paikkaa josta löytyy kaikki mitä tarvitsee. Kaikki mikä on tuttua ja turvallista. Mutta olenkin vähän sellainen tutkija-luonne. Taisin joskus jopa kuuluttaa lapsena että minusta tulee isona tutkija. No niinhän siinä vähän kävi, täällä sitä ollaan tutkimassa maailmaa. 

Kävin toissa päivänä pohjoisessa (no siis zone 2:n sisällä kuitenkin) Hampsteadissa. Tallustelin ympäri Golders Hill Parkia ja törmäsin alla näkyvään maisemaan. Aika komea eikö? Olen viime aikoina ehkä vähän jumittunut tänne kotikulmille enkä aktiivisesti käynyt etsimässä uusia seikkailuja. Nautin ihan täysillä opiskelijan vapaudesta ja aikatauluttomuudesta (tai itse niiden päättämisestä), mutta koska lukemista kuitenkin riittää, niin usein silti löydän itseni ruokapöydän äärestä nenä kiinni kirjassa. Kun aina välillä tekisi hyvää käydä nuuhkimassa uusia kulmia, etsimässä mitä kaikkea Lontoolla onkaan antaa. Unohtaa ne huonot puolet ja löytää uudestaan ja uudestaan syitä rakastaa tätä ihanaa kaupunkia. Sillä sitä tämä on ja niin on elämä ylipäätäänsäkin, kovin mahtavaa ja jännittävää ja loppujen lopuksi ihan melkein täydellistä.

Kun ei vaan olisi niin pirun kuuma.


4/20/2015

The "Almost Summer" party


Meillä oli perjantaina pienet firman järkkäämät karkelot. Olivat otsakkeen nimiset muuten, sillä aina on syytä juhlaan. Meikäpoika oli vapaalla mutta koska miksi maata kotona kun voi olla töissä, niin menin pariksi tunniksi ylitöihin ennen kuin pistettiin koneet kiinni viiden kieppeillä ja alettiin valmistautua mysteeri-iltaa varten. Emme siis ollenkaan tienneet minne olemme menossa tai ylipäätään tekemässä, mikäs sen kutkuttavempaa! Joukkomme johdettiin paikkaan nimeltä Two Waterhouse Square, joka ei ainakaan allekirjoittaneelle sano yhtään mitään, mutta johan oli komea pytinki ja vielä kohtalaisen keskeisellä paikalla- enkä silti voi väittää että koskaan olisin kyseistä tönöä nähnyt. Eihän se mitään, illalliset nassuun ja ohjelmana oli ilmeisesti 80-luvulla Briteissä suurta suosiota nauttinut Generation-televisio-visailu. Ei mikään maailman ihmeellisin kisa, mutta oikein viihdyttävä ja meidän tiimi nappasi kakkossijan, jee!

Jatkoille mentiin The Fence-nimiseen juomalaan, sijaitsee Farringdonin huudeilla. Oli oikein kiva paikka. Jatkojen jatko-lokaatiosta en osaa sanoa, kipitin kiltisti puolen yön junaan että jaksoi nousta aamulla taas töihin. Olin koko viikonlopun töissä ja ihan hämärä väsymys päällä koko ajan. Mistä lie tullut. Ihan normaalisti nukkunut ymsyms, mutta meni jotenkin aivan sumussa pari päivää. Ei varsinaisesti nukuttanut, väsytti vaan niin paljon että jopa pukeutuminen oli kuin mikäkin urheilusuoritus. Tänään on jo hiukan parempi, ajattelin kuitenkin tankata illallisella rautaa eli piffiä vaan naamariin, ehkä siitä olisi apua? Jotenkin vierastan kaikenmaailman vitamiinilisiä sun muita, lähinnä sen takia että poikeuksetta muistan sellaisia ottaa ehkä kaksi päivää ja siihen se jää, eli mieluiten nautin kaikki hivenaineet suoraan ruoasta. Täytyisi kai syödä enemmän lihaa tai tutustua paremmin siihen, että missä vegevaihtoehdoissa on parhaat rauta-arvot.

Rekisteröidyn juuri äänestämään tässä maassa, jännittävää! Ihan maailmanomistaja-fiilis kun pääsee vaikuttamaan kahden eri valtion asioihin. Nyt pitäisi vielä tutkia että ketä kummaa sitä äänestäisikään. Tiedän brittien politiikasta yhtä paljon kuin Tuvalun bruttokansantuotteesta. No on tässä onneksi vielä aikaa tehdä tutkimuksia! Aloitan tuosta Tuvalusta. 

4/18/2015

FCD


Täällä oli kesä. Se kesti noin kaksi päivää. Onneksi niistä toinen osui näppärästi Ben et Jerrysin tiistaiselle Free Cone Daylle, eli ilmaisen jäätelön ilojuhlalle. Söin vain kaksi kun en kehdannut possuilla enempää, ensimmäistä jonotettiin reilu viisi minuuttia, toista sitten lähemmäs puoli tuntia. Mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi ilmaisen tavaran eteen. Allekirjoitin myös jonkun ilmastonmuutosvastaisuus-vetoomuksen ja äänestin vihreitä. Kyllä nyt on niin maailmanpelastaja olo että jo on blogisti polleeta poikaa. 

Aloin muuten vihdoinkin katsomaan uutta Au pair-kautta. Ihan meni kylmänväreet niistä "nanny cam"eista! Jeez. Ja hienoa jotenkin nähdä kuinka Mira on muuttunut viime kaudesta. Au paireilu on oikeasti tosi kasvattavaa aikaa. Suosittelen kaikille. Seurannassa on myös Fitnesspäiväkirjat ja Mallikoulu. Missä vaiheessa Suomi-telsu kävi kiinnostavaksi?? Pitääkö alkaa harkita paluuta kohta. Kun ei edes Hyviä ja huonoja uutisia näe enää ulkomailla.

Makuna kuvassa Phish Food. Kannattaa kokeilla. Varsinkin ne pikkuiset kala-kaverit oli aika nannoja. 

4/08/2015

Etsivä ei löytänyt


Olen ollut tänään tahtomattani pääsiäismunajahdissa. Jotenkin vähän nukuin itse pääsiäisen ohi (kanske kun oli töissä koko pyhät) joten en oikein tajunnut niitä munia hankkia oikeaan aikaan. No tänään kun vapaapäivääni lusin niin tajusin että voisipa vihdoinkin kirmata kauppaan ja hankkia pari Creme eggiä (ne on niin hyviä!). Ajatus hyvä mutta toteutus mahdoton. Mihin ihmeeseen ne kaikki munat ovat kadonneet?? KAKSI päivää pääsiäisen jälkeen ovat kaikki haihtuneet kuin tuhka tuuleen. Ruokakauppaotokseni tosin kattoi tasan yhden Asdan ja yhden Sainsburyn, mutta kyllä noin laajan tutkimuksen perusteella voi tehdä kaikenkattavan johtopäätöksen että ei niitä ole missään. Okei okei, löysin pari Kinderiä, mutta kun niin halusin niitä Creme eggejä... Buu. Kovaa tämä elämä.

Munametsältä palattuani googlailin kahvikoneita. Sellaisen haluaisin. Josko vihdoinkin olisi riittävän kauan litkitty pikakahvia. Mutta millaisen masiinan mielinkään? Kun haluisin sekä ihan vaan suodatinsumppiä tehtailevan koneen, mutta saisi se tehdä myös espresso-pohjaisia juomia. Eli haaveilen mahdottomasta. Tilaa meidän mini-keittiössä on hädin tuskin yhdelle lisälaitteelle, joten en missään nimessä voi kahta eri valmistinta hankkia. Suodatinkahvi olisi sinänsä kivoin vaihtoehto, mutta tuntuu niin hölmöltä keitellä sillä vaan yhden hengen kaffet (kun olen ainut kofeiininarkkis tässä huushollissa) ja kapselikoneella saisi niin paljon kaikkea erilaista myös. Jos jollain on antaa mielipide mihinkään suuntaan niin kommentikenttä on vapaa. Sitä muuten kanssa pohdin että jos budjetti menee huntin kieppeillä niin saako sillä hyvän koneen? Kun ihan normaalin kahvinkeittimen saisi tohon hintaan kevyesti, jäisi rahaa varmaan about puolen vuoden kahveihinkin. 

Tähän loppuun vielä vinkki vitonen vaaleja ajatellen, mikäli oma ehdokas vielä uupuu tai vaikka olisit sellaisen jo valinnutkin niin harkitsepa uudestaan, sillä Uudenmaan piirissä ainoa oikea vaihtoehto on numero 109, Joel Linnainmäki! Joelista tulee vielä jonain päivänä vähintään presidentti se on varma ja sitten on kuulkaa hyvä maailma meillä kaikilla edessä. Eli nyt kipin kapin kaikki harjoittelemaan miten se 109 raapustetaankaan!

4/05/2015

Let's ramble



Pitkäperjantai kului Kentissä. Päräytettiin Lullingstoneen (miten ihana nimi!) viiden kaaran laivueella tarkoituksena vähän samoilla ympäriinsä. Kuinka kätevää muuten onkaan tuntea aitoja paikallisia jotka ei ole ihan keskustasta kotoisin, niillä on kaikilla autot! Mukavempi tonne pöndelle on kulkea Mini Cooperin kyydissä kun julkisilla. Olipas ihana päästä päiväksi pois kaupungista. Vaikka vaihteeksi ruoanmetsästyksen tuoksinnassa muisti että miksi Lontoo on pop. Muistaneeko kukaan mutta käväisin Cambridgessä reilu vuosi sitten. Siellä koitettiin ateroida joskus neljän maissa iltapäivästä, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty- kaikki kyökit tuntuivat olevan kiinni. Niin oli muuten Lullingstonessakin, shokeeraavaa, eikö. Nälkä oli monen tunnin käyskentelyn jälkeen aivan karmaiseva, mutta minkäs teet. Joskohan sitä vihdoinkin oppisi. Hauskaa oli silti ja seuraava maaseutuvaellus on jo suunnitteilla! Ehkä johonkin vähän kauemmas, se jää nähtäväksi. Eikö ole muuten söpö aasi?

ps miksi tämän hetken soitetuin bändi meikäläisen Spotifyssä on Take That??? np- Greatest Day. 

4/02/2015

T party

Käväistiin tosiaan iltapäiväteellä Savoyssa, joka on yksi Lontoon fiineimpiä hotlia. Puitteet oli komiat (ja niin oli seurakin, hehheh) mikä nyt toki ei sinänsä tule yllätyksenä. Tarjolla oli pikku-voikkareita, skonsseja lisähärpäkkeineen, kaikenmaailman minileivoksia sekä kuivakakkua, joka oli kuorrutettu suklaalla. Niin ja teetä tietty. Huhhuijaa minkämoinen foodbaby olikaan tuommoisen kattauksen jälkeen :D Hävetti vähän tosin että en tainnut syödä yhtäkään minileivosta kokonaan, ne oli jotenkin ihan _älyttömän_ makeita. Siis ihan kuin ne olisi tehty tarkoituksella niin makeiksi että pystyy syömään yhteensä ehkä yhden. Meikäläinenhän tunnetusti imuroi esim. seitsemän palaa kääretorttua kertaheitolla (testattu on, oli vielä kermavaahtopäällysteet ja muut krumeluurit) mutta Savoyn sokeripommien edessä nöyrtyy suurinkin kuningas. Oli ne sentään edes hyviä. Valitettavasti sotasuunnitelmani tärkein elementti eli voileipäset vietiin pois siinä vaiheessa kun leivokset iskettiin pöytään. Muuten olisi kevyesti voinut edetä leivos-voikkari-leivos-voikkari-linjalla, mutta ei niin ei. Summa summarum, menisin ehdottomasti uudestaan, mutta en ihan noin paljon jaksaisi maksaa (toim. huom. tämä toki oli synttärilahja eli elämys ei meikäläiselle mitään kustantanut, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan) ja veisin mukanani omat tupperwaret että saa leivosjämät mukaan.

Täysin asiaan liittymättä pieni pohdinta: mikä siinä on että kaikki joko lahoaa, loppuu tai käy muuten vaan maksettavaksi tasan yhtäaikaa. Laskut jotka tulevat kerran elämässä tai ainakin edes puolen vuoden välein päättävät että on se mukavempi mennä siitä postiluukusta läpi yhtä matkaa kuin yksitellen, shampoo, hammastahna ja muut tarpeistot hupenevat kuin yhteisestä käskystä, ja seitsemän vuotta palvellut iPhonen laturi laulaa joutsenlaulunsa juuri tänään, ei vasta päivä seuraavan palkanmaksun jälkeen. Joopa joo, vedellään sitten vissiin puuroa loppukuu. Pitkällehän tätä kuuta jo päästiinkin.